Miksi joku asia tai ihminen saa ärsyyntymään?

Aina, jos joku asia tai ihminen nostaa jonkun tunteen pintaan, saa sut hermostumaan, vaikka edes pikkusenkin ärsyyntymään, joskus jopa kiukustumaan kunnolla, johtuu omista tiedostamattomista tunteista, vanhoista kokemuksista tai uskomuksista.

Mikä sai mut miettimään tätä jälleen, varmaan vuosien varrella miljoonannen kerran? Joka kerta kun joku asia on nostanut paskat tuntee pintaan, oon purissut, purkanut ja sitten miettinyt, että miksi ja mikä tässä nostaa näin vahvan tunteen pintaan. Ennen tätä toki menin vuosia vaan hyväksyen, että näin tää nyt menee ja mun osa on tämä. Ei, minulla on aina ollut vapaus valita, mutta olen valinnut monestikin väärän tien ja keinon toimia. Siihen saakka kunnes ymmärsin, että minulla on oikeus pistää rajat kuka tontillani piipahtaa. Tontilla tarkoitan omaa tilaani, minua, kotiani, lapsiani.

Se tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että jokin asia tai tunne on siinä käsittelemättä, minussa itsessäni. Vaikka joku on toiminut sua kohtaan väärin, siitä ei pääse yli, ennenkuin se on käsitelty loppuun myös ittessämme. Me emme voi toisen teoille ja käytökselle mitään. Miten me itse asiaan tai tekoon suhtaudutaan ja miten toimitaan, siihen me voidaan itse vaikuttaa ja siihen meidän tulee tehdä muutos.

Palauduin jokunen päivä sitten menneeseen, asioihin ja tilanteisiin, jotka on satuttanut ihan helvetisti. Joiden ympärillä olen pyörinyt toistakymmentä vuotta, vaikka olen yrittänyt paeta erilaisin keinoin. Pako ei ole se keino. Mutta viimeisen vuoden olen tarkoituksellisesti ollut hieman poissa, jotta saan ns. rauhoittua, aikaa parantaa haavoja, antaa niiden rauhassa arpeutua, jotta pääsisin siihen mielenrauhaan, ettei se enää kosketa sekä antaa myös muille aikaa parantua. Se ei aina onnistu, (riippuen toki tilanteesta ja tapahtumasta) jos jokin ihminen tai asia koko ajan asian tiimoilta tulee ns. keskeyttämään sen rauhan, se voi olla vaikka vain yksi viesti, joska saa pään sekasin pitkäkskin aikaa. Kunnioita siis omaa tilaasi ja rauhaasi.

Luulin tosiaan, tässäkin tapauksessa, että rauhallinen vuosi olisi tehnyt tehtävänsä, vuosien varrella jo ties kuinka monennen kerran. Ettei se enää tunnu miltään, mutta paskan marjat. Sieltä se vaan puski. Ei enää niin pahana, mutta totesin itselleni etten halua jatkaa tätä enää yhtään. Olen tästä yrittänyt vuosia irtautua. En jaksa enää. Tämä oli tässä. Toki työstän nämä jälkimöröt itsessäni ensin. Kutsun jälkimöröiksi, koska tää on vaan pieni ripe enää, joka nostattaa taas kysymyksen itselleni myös siitä, että enkö sittenkään ole antanut anteeksi, vaikka niin olen luullut. Onko se haava niin syvä vieläkin?

Mietin jälleen, että parempi olisi vaan hiljentyä ja pysyä poissa. Mutta siinä kävisi niin, että silloin en saisi selville itsessäni olevia varjoja, käsittelemättömiä tunteita ja traumoja esille. Siihen me tarvitaan niitä toisia ihmisiä, herättämään ne itsessämme sekä myös heissä, vastapuolessa, kenen kanssa asioita käymme läpi. Erakoituminen ei ole vastaus eheytymiseen. Täytyy olla rohkeus kohdata ihmisiä, myös niitä ketkä siihen vanhaan upottavat sinut jälleen kerran. Muuten et tiedä, oletko eheytynyt. Oletko muuttunut ajatustesi kanssa, uskomusten ja ennenkaikkea, oletko oppinut?

Mietin rauhassa hiljaisuudessa, miksi toisen sanominen sai mut niin tunteelliseksi. Ymmärsin lopulta. Huomasin saman käytöstavan ja - mallin toimia sekä ajatella, jota tein joskus itsekin, uskoin, puolustelin, kaunistelin ja jätin ns. piiloon, ettei tartte kohdata. Koin toisen kautta, hän oli minulle peilinä, kuten sanotaan, sekä koin täysin samat tunteen, kuin vuosia takaperin. Minun tunteita ja kokemuksia vähäteltiin, mentiin puolustuskannalle ja koin olevani täysin huono ihminen kun toinen nostettiin jalustalle, hyvänä ihmisenä, vaikka minun kokemus oli täysin päinvastainen, tuskallinen. Minua ei taaskaan kuunneltu. Nämä tunteet ovat ainoastaan toistoa vanhasta. Toisella on oikeus myös puhua omat asiansa, mutta jos se nostattaa minussa tunteita, olen silloin itse asiani ja tunteitteni kanssa kesken. Jos taas tuntisin välinpitämättömyyttä, ettei mua kiinnostais lainkaan, huikkaisin vain, no se nyt vaan on näin ollu ja mennyt, unoha jo,  niin se vasta huono tilanne oliskin. Onneksi tunnen jotakin sentään. Tunteeton ihminen, ei voi kohdata itseään eikä traumojaan. Se on fakta, josta ei pääse yli eikä ympäri. Tunteiden on tultava ensin pintaan.

Kuin flashback menneestä, ne tunnetilat. Huonon mitättömän, riitttämättömän, joka ei tee koskaan mitään oikein- tunteen. Pahinta oli se, että muistin miten uskoin ja luotin, kerta toisensa jälkeen, aina uudestaan ja uudestaan. Se on tämän matkan aikana ollut vaikein asia kohdata. Miksi olin niin saatanan tyhmä? En ollut. Ei meistä kukaan ole.

Tällaisia tunteita meissä monesti herää, kun joku asia saa ärsyyntymään, triggeröitymään. Se tunne tulee jostakin meidän vanhasta kokemuksesta, mitä olemme kokeneet aiemmin ja se on vain hiljaa hyväksytty tai siitä on hiljennytty. Sen ei aina edes tarvitse liittyä itse asiaan, kun jokin koettu tunnetila voi nousta pintaan, jonkun ihmisen sanomisesta tai tekemisestä. Riittämättämyys, hyljätty, alistettu, erilaiset pelkotilat ovat hyvinkin yleisiä.

Muistan vuosien takaa, kun pelkäsin aina että minua epäillään varastamisesta. Koin sen tunteen usein ja jos joku tavara oli hävinnyt, vaikutin jo syylliseltä siksi, koska pelkäsin että kohta mua syytetään kuitenkin. Lopulta varastinkin, koska jos syytetään jo valmiiks, niin miksi en. Miten moni lapsi tai nuori tekeekään näin?  Se tunne itselle tuli siitä, kun ala- asteella jouduin koulun johtajan syyttelyn kohteeksi, koko koulun edessä, kun jonkun penaali oli varastettu. Minulla oli vanhempieni ostama samanlainen, mutta ei mua uskottu. Vanhemmilleni en uskaltanut puhua. "tiedän kuka se oli, vaikken voikaan sanoa" jkoulun johtaja tuijotti mua koko tuon ajan, koko koulun edessä. Miten nöyryyttävä kokemus olikaan. Kaksi kertaa jouduin tällaiseen kohteluun ja se vei vuosia ymmärtää, mistä se pelko kumpuaa. Niihin on vaan sukellettava. Sitä se pelkojen ja traumojen kohtaaminen on.

Se mikä on muuttunut, etten enää hiljene. Minun ei tarvitse piilotella omia kokemuksia ja tunteita. Siksi tämä työ, sivusto ja blogi on syntynyt. Olin vuosia hiljaa, lasten vuoksi ja peitelläkseni omaa häpeää mitä tein sekä ratkaisuja ja niiden seurauksia. Itsetuntoni oli miinus sata ja syytin tuolloin itseäni kaikesta. Jos niistä puhuminen ja miten tilanteeseen olen joutunut, on kielletty ja se koetaan pahansuopaisena tai haitallisena, sille minä en voi mitään. En ole vastuussa muiden tunteista, ainoastaan omistani. Jos asioita pitää kaunistella ja hyssytellä, niin ollaan ihan väärillä jäljillä, siinä ei omia traumojaan käsittele kukaan. Jokainen joka näin ajattelee, niin ei ole valmis kuulemaan ja kohtaamaan vielä omia asioitaan. Jos kuuntelen vuosia muiden traumoja ja yhtäkkiä minun kokemukseni ovat pahansuopaisuutta, vähäpätöisempiä tai minun tulee niistä hiljentyä, niin mennään jo aika kohtuuttomissa vaateissa. Enkä voi tällekään ajattelutavalle mitään, koska ne eivät ole minun. Voin vain hyväksyä, että muut eivät hyväksy asiaa, mutta kokemus ja tunteet ovat minun sisällä, eikä kenenkään muu, eikä kukaan voi vaatia minua hiljentymään. Kuten ei sinuakaan.

Totuus vain on, että niistä ei pääse yli, ennenkuin ne traumat jonkin tunnetilan, esim. surun, ärsytyksen, tai suuttumuksen kautta tulee esiin. Tunteet on ne, jolla me koetaan asioita ja jos ikävä tunne nousee, niin jotain on siellä sisällä,  sen nostattamassa. 

Itse olen jälleen muutaman päivän mietittyä kiitollinen tästä, koska tämä on iso askel eteenpäin. Joka kerta se helpottaa ja kohta tiedän, että voin suhtautua asiaan neutraalisti. Se on minun suuri lahjani se päivä.

Meidän tulisi muistaa elämän kolhiessa, että mitä ikinä koetaan kenenkin ihmisen kanssa, me olemme täällä opettamassa toisiamme, juurikin tuomalla niitä omia sekä toisten varjoja esille, jotta voimme ne korjata. Myös toinen tärkeä, on oppia kärsivälliseksi, koska jokin asia vaatii ympärillä myös muiden ihmisten toiminnan ja oikean ajoituksen omien traumojen tai asioiden käsittelyjen kanssa. Jos toinen ei ole valmis, pakottaa ei voi, vaan astua syrjään ja antaa toiselle rauha parantua. Kolmas on omien rajojen laitto. Sinulla on täysi oikeus aina valita kenet elämääsi päästät ja varsinkin miten annat heidän sinua kohdella. Kenenkään ei tarvitse hyväksyä ala- arvoista kohtelua, alistusta, moitteita, vähättelyä, syyttelyä, tämä voi liittyä tunteisiin, tekemisiin, seksiin, mihin vain. Mutta sitä ei tarvitse hyväksyä ja sinulla on lupa poistua, vaikka se toinen siitä ei pidäkään. Joskus välimatka asioihin voi auttaa selkeyttämään ajatuksia. Mutta ei toiselle puolelle maapalloa pitkäks aikaa, niinkun ite tein.

Olkaa rohkeita ja kohdatkaa murheenne, surunne, tuskanne, ikävät tunteenne. Ne on siellä tarkoituksella, ilman niitä et voi parantua. Anna niiden tulla, äläkä yritä kääntää asioita iloksi ja positiiviseksi väkisin, vaan tunne ne kaikki ja sen jälkeen sen ilo tulee itsestään.

Totuus ja Rakkaus voittaa AINA <3